torstai 3. maaliskuuta 2016

Mitä on itsensä arvostus?

Olin päättänyt näiden "mieskokeilujeni" jälkeen olla ilman suhdetta vähän aikaa. En osannut hakeutua oikeanlaiseen seuraan. Kai se vain on totta, että epävakaassa ympäristössä kasvanut nuoriaikuinen vaan hankkiutuu epämääräiseen seuraan, se on jotenkin tuttua ja jollain kierolla tavalla "turvallista".
 Olin murtunut koko ajan, tuntui, että vaikka vihdoin olin päässyt irti holhoojista ja ilkeistä sosiaalityöntekijöistä, hankin vähintään sitten itse itseni vaikeuksiin.
Olin niin tottunut pettymään ja masennukseen, että se oli normaalia. Jos jotain hyvää tapahtui, oloni muuttui todella ahdistuneeksi ja pelokkaaksi. Pelkäsin aina, että siitä sauraisi viellä pahempi alamäki. Mitä tasaisempaa harmaata masennusta elämäni oli, sitä turvallisempaa se oli. Ei tarvinnut pelätä aina kamalan jyrkkää paluuta todellisuuteen, jonka kerran olin jo kokenyt ensimmäisen avoliittoni päätyttyä.
 Ihminen suojelee itseään hyvin outoin tavoin. Pykiatrieni mukaan tämä oli vain hyvä merkki, olin saanut itselleni jotain, joka piti minut halukkaana jo jopa suojelemaan itseäni. Tiedän sen olevan koirani. Se ei jättänyt, vaikka kuinka pahalta näytti. Aina kun heräsin sängystä oli iloinen pikku tirppanen heiluttamassa häntää ja onneissaan juoksi syliin tullessani kotiin. Se sai minut tekemään kaikkeni, että koirallani oli varmasti kaikki hyvin.

 Perhoseni rokotusten aika oli aivan korvilla, ja lompakkoni ei taas täyttynyt sitä menoa, kun tyhjeni Melkoisen kurjaa, ettei lompakkoakin voi vain yöksi jättää lataukseen ja aamulla pankkitili ja lompakko olisi täynnä. Hyvä, että minulla oli varaa edes maksaa vuokran jälkeen puhelinlasku ja syömiseni, myös kouluun piti päästä jotenkin. Silloin ei sitten enään muuta tullutkaan mieleen, kuin se yksi. Olinhan minä harrastanut seksiä monta kertaa 38 vuotiaan kanssa täysin ilmaiseksi ja itseäni olin myynyt jo muutenkin. Aita aloittaa tämä ei tuntunut kovinkaan korkealta.

 Näinpä aloitin siis uuden rahantienaus harrastuksen. Loin säköpostin tekaistulla nimellä, laitoin ilmoituksen palstalle ja jäin odottamaan yhetydenottoja. En ollut perehtynyt muiden opiskelijoiden itsensämyymiseen, enkä tiennyt yleisiä hintoja tai käytännön malleja. Keksin mielestäni sopivat hinnat puolentunnin tapaamisesta ja tunnin tapaamisesta erikseen. Kirjoitin selkeästi mihin suostun aktin aikana ja mihin en. Yllätyksekseni kysyntää näytti olevan todella paljon. Sain ensimmäisen päivän aikana vastauksia noin sata ja seuraavina päivinä samalla ilmoituksella viikonkin jälkeen monta kymmentä. Sain isolla kädellä heivata heti kaikki huonoimmat asiakkaat pois, esim, liian nuoret, joiden maksukäsitys oli omastani poikkeava, limaiselta kuulostavat, epäasialliset tai epämääräisiltä ehdotuksilta kuulostavat.

 Ensimmäisellä kerralla sain jo tarpeeksi rahaa koiraani. Sain asiakkaalta myös pajon hyviä neuvoja, jos olisin haluaisin jatkamaan. Vaikken tajunnut ottaan rahaa häneltä ennen aktia, hän ojensi sen minulle mutisematta, mutta neuvoi seuraavia kertoja varten tästäkin.
Koska tämä ei edes tuntunut minusta kovinkaan huonolta tai alhaiselta tavalta tienata "helppoa rahaa nopeasti", jatkoin.

Tapasin monia asiakkaita tämän narkkari miehenkin aikanakin, sillä en tuntenut sen olevan väärin. En pitänyt häntä mitenkään seurustelukumppaninani.
 Tienasin hyvin. Sain kaikki rästi laskut maksettua, hoidettua koirani silmätulehduksen asianmukaisesti ja kaikki muut rokotukset. Rahaa jäi viellä vähän paremmin syömiseen ja shoppailuunkin. Menimme usein asiakkaiden kanssa aktin jälkeen syömään ravintoloihin. Sain ilmaiseksi aivan ihania aterioita, kunhan vain jaksoin sen ajan esittää todella aurinkoista, iloista ja sivistynyttä. Olin laittautunut asiakkaita miellyttävästi ja halusin tehdä omalta osaltani kaikkeni, että asiakas on varmasti tyytyväinen rahansavastineeseen. Sain paljon vakkari asiakkaita, Ilmeisesti olin onnistunut. Pidin itseäni lihavana ja rumana. Jälkikäteen kuvia katsellessa huomaan, että olin täysin normaalivartaloinen, ihan nätti pitkähiuksinen nuori.

Tapasin koko aikana vain pari inhottavanpaa asiakasta, mutta hoidin heidätkin samanlailla kuin kaikki muutkin Vasta session jälkeen annoin tunteiden tulla pintaan, toki raha auttoi antamaan anteeksi, mutta en heitä enään sen jälkeen suostunut tapaamaan. Menneisyyteni takia, ei kilenkäyttö jota he käyttivät haitannut minua niinkään. Olen vasta nyt alkanut tulla herkemmäksi, mutta silloin se ei onneksi viellä tuntunut niin ihmeelliseltä. Tuntui etteivät he pitäneet itseään myyviä tyttöjä edes ihmisinä, kai he kuvittelivat ettei niin itsevarmoja esittävät nuoret loukkaantuisi tai ottaisi itseensä, sanoi heille mitä vain. Tai sitten se oli vain sitä ajatusta, että "maksoin tästä huorasta, saan tehdä ja sanoa mitä haluan, ei kiinnosta, itsehän on tähän lähtenyt".

Kuuntelin tätä usein lähtiessäni bussilla kohti kotia tai ennen asiakasta.

Vähitellen kun olin saanut säästöönkin reilun tonnin kaikkien kulujen, huvittelujen ja baari iltojenkin jälkeen lopettelin hommia. Tein uuden profiilin toiselle detti sivustolle. Olin saanut jotenkin itseni jo paljon paremmin voivaksi ja tiedostin etten enään ota minkälaisia poikaystäviä tahansa, tiesin tasan tarkkaan mitä laatua olen hakemassa, enkä vastannut lähes kenellekkään sivustolla, sillä en kokenut heitä sen tasoisiksi mitä itse etsin.

Lopulta sain todella mielenkiintoisen yhteyden oton. Nuori hyväkuntoinen mies. Todella itsevarma ja kohtelias, ei profiilikuvaa työn takia, sen sain toki kysyessäni. En todellakaan pettynyt näkemääni. Siinäkö se on? Tulisiko tästä mitään? Olisiko tämäkin joku ihme psykopaatti, jonka olen saanut houkuteltua profiilini perusteella kimppuuni? Ei tämä mies ei ollut sitä. Tämä oli jotain aivan muuta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti