Uusi alku ja nykytilanne

Netissä juttelimme pitkään miehen kanssa josta viimeksi puhuin. Vaihdoimme kik- nikit ja juttelimme siellä paljon. En alkuun uskaltanut kokemuksieni takia antaa numeroa kovin helpolla. Vähän ajan päästä tulikin jo treffi pyyntö. Olin laittautunut niinkuin aina. Samanlailla kun olisin menossa kaverin kanssa leffaan tms. Olin kihartanut pitkät hiukset korkkiruuvi kiharalle, meikannut siististi, mutta hiukan päivämeikkiä voimakkaammin. Päälläni oli korkea korkoiset nilkkurit, pillifarkut, joku toppi ja tyköistuva nahkatakki. Jännitti kamalan paljon. Tälläkertaa tapaisin vain kaksi vuotta vanhemman pojan. Mitä sellaisten kanssa edes puhutaan? :D olin tosi jännittynyt. Eniten pelkäsin tämän olevan lapsellinen tai jotenkin tylsää seuraa. Näin ei kuitenkaan ollut,

 Hän sanoi noutavansa minut kerrostalon alaovelta. Kysyin autosta, josta sainkin parin minuutin päästä kuvan. Enhän minä mistään merkeistä mitään olisikaan tiennyt. Hän oli sen arvannutkin, ettei ehkä kovinkaan montaa nuortalikkaa kiinnosta niin tutustua merkkeihin. Kadun toisella puolella tullessani ovesta ulos seisoi suunnilleen oikean ikäinen poika, joka katsoi minua jotenkin todella tunnistavasti, mietin olisiko se hän. Siinä samassa auto kurvasikin eteeni, avasin oven ja menin sisään. Tämä yksilö vastasi jo paljon paremmin kuvan kollia, todella komea, hoikka ja hyvässä kunnossa oleva. Vaatetus todella siisti ja asiallinen. Lähdimme etsimään jotain kivaa kahvilaa. Kaikki oli kiinni. Pitkän ajelun jälkeen löysimme yhden pikkukahvilan ajotien vierestä. Menimme sinne ja juttelimme kiireettömästi, oli todella mukavaa.

Tämän jälkeen kävimme tankkaamassa ja tankkauksen jälkeen jäädyimme. Mitä nyt? En halunnut lopettaa iltaamme, koska viihdyin todella hänen seurassaan. Sanoin minun tekevän mieli herkkuja ja onnekseni hän oli heti valmis lähtemään etsimään avointa abc:tä josta sellaista hakisimme. Palattuamme takaisin pyysin häntä tulemaan leffaseuraksi, jos hänellä ei ole mitään.

Koirani juoksi ensin pakoon nähdessään vieraan miehen tulevan kotiin. Vähän ajan päästä kuitenkin sen uteliaisuus otti vallan ja se toi lelunsa miehelle. Katsoi mitä tapahtuisi, kannattiko pelätä vai ei. Söisikö mies hänen lelunsa. Samantien lelulla alettiin leikkimään koirani kanssa, jonka jälkeen ei näyttänyt enään pelottavan lainkaan. Katsoimme leffaa (koirani nylkyttäessä vieraani kättä)(koirani on narttu) ja ilta meni todella nopeasti. Heräsimme vierekkäin. Kello oli todella paljon ja hänen työpäivänsä oli alkanut jo ajat sitten. Hän soitti pomolleen ja sanoi olevansa kipeä. Läpi meni. Sain pitää tämän koko sauraavankin päivän. Sitten oli töitä taas, mutta iltaisin hän tuli käymään tai jäi yöksi.

Juhannusta päätin lähteä viettämään Jyväskylään kaverille päivää aikasemmin koko Juhannusta. Miehelläkin oli omia menoja kavereidensa kanssa, jutkut bileet mökillä. Lopujen lopuksi hän ei mennytkään mökille. illalla aloin saada viestiä häneltä, että ikävä oli sielläkin. Sanoin, että voin tulla hänen luokseen takaisin, koska hän ei enään työpäivän jälkeen viitsinyt lähteä ajelemaan sinne bileisiin (jälkikäteen se oli tekosyy). Minulla ei ollut kyytiä ja hänelle ei ollut viellä palkka tullut. Hän puhui jostain kalliin kameran myymisestä. Yllätyksekseni hän sanoi yöllä olevansa matkalla ajelemassa jyväskylään, sillä hän oli saanut hyvät rahat kamerasta. Jyväskylään oli noin 3h ajomatka ja olin todella otettu että mies lähti keskiyöllä ajamaan minun takiani niin pitkän matkan ja luopui sen takia kalliista kamerastaan. noin klo 3.40 hän oli vihdoin perillä. Olin odottelemassa tien varressa koirani kanssa jo valmiina. Lähdimme siitä takaisin kotiin. Seuraavana päivänä nukuimme koko päivän ja heräsimme illalla. Menimme yhdessä katsomaan järvelle kokkoa. Olin onnellinen. Siitä se sitten lähti.

Sen jälkeen asuimme yhdessä minun luonani. Hänen vuokrasuhteensa loppui ja hän muutti kanssani minun asuntooni, Asuimme siinä 4kk kunnes muutimme toiselle puolelle suomea. Saimme molemmat työpaikat täältä, Minä oman alani ja hän pääsi käsiksi ihan uuteen alaan. Jouduin jäämään kuukauden töissä olon jälkeen sairaslomalle, jonka takia sain potkut koeaikaan vedoten...
Jälkikäteen mieheni kertoi olleensa juhannuksena todella mustasukkainen kun lähdin Jyväskylään miespuolisen kaverin luo ja siksi oli valmis myymään kameransa, kunhan hänen löytönsä ei mene hukkaan. Ekoista treffeistä hän paljasti ajaneensa ensimmäisellä kerralla tarkoituksella ohitse, sillä ei uskonut minun olevan todella minä. Näytin kuumella tyrmäävän hyvältä, eikä hän kuvitellut itsellään olevan mahdollisuuksia minuun, mutta kun ei muitakaan näkynyt täytyi hänen koittaa juoksisinko karkuun, jos hän pysähtyisi eteeni. Itse ihmettelen vielläkin miten onkaan voinut käydä tuollainen onnenpotku, että löysin aidosti noin kiltin ja sydämmellisen ihmisen.

Tällähetkellä tosiaan olen kyseiselle ihanan ymmärtäväiselle ja erittäin kiltille ja huomaavaiselle miehelle raskaana. Vauvamme laskettu aika on 03.06.2016.
 Osaksi tämäntakia haluan purkaa omaa lapsuuttani ennen kuin olen itse äiti. Uskon omienkokemuksieni tosiaan antavan aivan erilaisen näkökulman lasten kasvatukseen ja hoivaamiseen. Mieheni taas on todella ymmärtäväinen. Olen saanut kertoa hänelle kaiken lapsuudestani ja itseni myymisestä, eihä hantä haittaa ne. Hän on vain raivoissaan siitä, miten huonosti lapsesta voidaankin pitää huolta ja miten sosiaalityöntekiä olivat sokeita, eivätkä ottaneet esim pakko sijoitukseen lapsena. Huoraamisestani taas häntä inhottaa vaan asiakkaat jotka ostavat. Hän ymmärtää täysin miksi tein mitä tein ja on asian kanssa pajon paremmin sujut, kun minä itse. Minulle se on todella vaikeaa vielläkin myöntää. Varsinkin ääneen. Ehkä jonain päivänä viellä kestän sen tosiasian mitä olen tehnyt. Sen aika ei ehkä kuulukkaan olla viellä.

Nyt aijon vaan keskittyä tulevaan lapseemme. Se antaa minulle virtaa. Myös lapsen isä on innoissaan uudesta perheen jäsenestä. Ensimmäistä kertaa elämässäni voin sanoa olevani oikeiasti onnellinen. Kaikki on hyvin, viimein.
Syön vielläkin masennus lääkkeitä, sillä niistä en tuskin pääse koskaan eroon. Traumoista pääsen psykoterapiaan kun vain itse haluan. Mutta nyt aijon käyttää kaikki voimavarani syntyvään lapseen. Aijon olla paras mahdollinen äiti ja teen tosiaan kaikkeni tämän pienen enkelin eteen. Tunnen itseni vielläkin onnekkaammaksi, sillä vauvallani tosiaan on kaksi huolehtivaa ja rakastavaa vanhempaa. En joutunut yksinhultajaksi äitini tavoin. Kokonainen ja tasapainoinen perhe kuulostaa juuri niin ihanalta mitä olen aina, pienestä pitäen haaveillut. Niinsanottu tavallinen perhe. Enään en tosin ole lapsen roolissa, mutta äidin rooli sopii minulle oikein hyvin. :)